Muotokuvan vaiheet - inspiraatiosta valmiiseen tauluun
Maalauksen tuottaminen ideasta valmiiksi tauluksi on monivaiheinen projekti, jonka taustalla tapahtuu paljon asiakkaalle näkymätöntä työtä.
Luova prosessi vie aikaa. Maalausta työstetään monissa eri kerroksissa. Välillä silmä turtuu kohteeseen ja se on hyvä asettaa hetkeksi sivuun - kun siihen taas palaa tuorein silmin, voi hoksata työstä uusia puolia.
Palvelut ja hinnat-sivulla olen kertonut, että maalauksen tuottamiseen varataan minimissään yksi kuukausi. Kun tilaustöitä on päällekäin, on kuukausi kuitenkin lyhyt aika. Monesti se ei riitäkkään, etenkään suuremmissa töissä. Siksi esimerkiksi syntymäpäivälahjaksi tilattavat työt on hyvä tilata jopa kuukausia etukäteen!
Yhden lemmikin potrettiin kuluu tehokasta maalausaikaa tavallisesti 10-20 tuntia. Maisemamaalauksessa aikaa kuluu taas aiheesta riippuen arviolta 20-30 tuntia. Henkilömuotokuvissa aikaa kuluu moninkertaisesti.
Lue eteenpäin ja opi mitkä ovat maalauksen työvaiheet, mihin aikaa kuluu ja mistä työn hinta koostuu.
Aloittaminen - referenssit
Taiteilijan on helppo maalata muotokuvia itselleen entuudestaan tutuista kohteista - kun tuntee muotokuvan aiheen luonteen, ilmeet ja ulkonäön, on sen vangitseminen tauluun paljon luonnollisempaa kuin täysin ennalta tuntemattoman kohteen. Kun kohdetta ei kuitenkaan tunne, on vaikeampaa tunnistaa valmiista maalauksesta kohteen onnistunut kuvaus. Tässä astuu esiin laadukas referenssi ja sujuva yhteistyö asiakkaan ja taiteilijan välillä.
Aina kuitenkaan niin sanottua täydellistä referenssiä ei ole. Täältä löydät hyvän esimerkin Tuutikki-maalauksesta, jossa luonnos on tehty digitaalisena. Luonnokseen kuluu aikaa aiheesta ja vaativuudesta riippuen vähintään 1-5 tuntia. Jos digitaalinen luonnos on tarpeen, saa asiakas luonnoksen hyväksyttäväksi ennen maalauksen aloitusta. Näin voimme olla varmoja, että olemme samalla aaltopituudella. Nyt tilaustyön perusta on hyvällä mallilla!
Vinkki! Monet tekemäni potretit ovat suurin piirtein kokoluokkaa 27 x 35 cm. Jos taulussa esiintyy useampi kuin yksi henkilö, on syytä miettiä suurempaa kokoa - näin aihe pääsee varmasti oikeuksiinsa.
Maalaaminen alkaa, kun referenssi on selvä
Omat maalaukseni aloitan aina lyijykynäluonnoksella kankaalle. Monesti seuraava vaihe on tausta. Tätä seuraa aiheen pääpiirteet, kontrastipisteet sekä ensimmäiset maalikerrokset työn pohjaksi. Koiramaalaukset tykkään aloittaa pohjatyön jälkeen kirsusta, joka on itselleni tietynlainen kiintopiste maalauksen edetessä. Muotokuvamaalauksessa taulua työstetään kerros kerrokselta, siirtyen aina edellistä kerrosta tarkempaan vaiheeseen.
Alla pari kuvaa keskeneräisestä maalauksesta.
Työn valmistuminen
Kun koen työn olevan valmis, lähetän kuvan siitä asiakkaalle hyväksyttäväksi. Vasta työn hyväksymisen jälkeen valmis taulu toimitetaan asiakkaalle. Näin olemme varmistaneet, että lopputulos on hyvä ja asiakas saa varmasti sen, mitä halusikin!

- Laura
